Keskustakirjaston lopullinen hinta 150-200milj.

Share |

Torstai 29.8.2013 klo 18:25 - Harri Lindell


Helsingin keskustakirjastohanke on kustannusriskialtis ja voi tulla yllättävänkin kalliiksi veronmaksajille. Puurakentaminen näin isossa mittakaavassa on valtava riski rakentajalle ja voi osoittautua myös Akilleen kantapääksi. Helsingin kaupungin taloudellinen tilanne on koko ajan huononemaan päin. Taloutemme ei kestä suunniteltua investointitahtia, jonka yhtenä osana olisi keskustakirjasto. Päättäjänä en lähtisi investoimaan kirjastoon, vaan katson että paljon tarpeellisempiakin rahareikiä kaupungissamme on jo tällä hetkellä ja myös lähitulevaisuudessa.                                                            

Toisena suurena epävarmuutena on maailmantalouden surkea tilanne, jonka seurauksena Suomen talouden madonluvut heikkenevät päivä päivältä. Maamme luottoluokitus on vaarassa pudota kolmen AAA:n luokituksesta alaspäin.  Tämä on seurausta maamme EU-seikkailusta, joka tuo veronmaksajille velkataakan, jota se ei pysty kunnialla enää kantamaan. Tämä taas merkitsee korkojen nousua, niin valtion kuin pääkaupunkimme Helsingin osalta. Tästä varoittelin jo valtuustokauteni ensimmäisissä puheissa, jotka pidin Helsingin kaupungin valtuustosalissa vuonna 2012. Peruspalveluiden tarjonta on tuolloin vaarassa, ja tätä kehitystä en voi kannattaa. Keskustakirjastohanke on mielestäni erittäin hyvä, mutta talouden epävarmana aikana sitä ei voida toteuttaa. Todellinen kustannustaso hankkeelle tulisi asettumaan 150- 200 miljoonan tietämille, joka on mielestäni aivan liian suuri hinta siitä hienosta puurakennuksesta, joka olisi musiikkitalon parina kaunistamassa kaupunkiamme.

Harri Lindell

Perussuomalaiset

Avainsanat: kirjasto, helsinki, kustannusriski, kaupunki, luottoluokitus, AAA, EU, peruspalvelut, valtuusto, peruspalvelu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini