Suomi lastuna myrskyävällä merellä

Share |

Lauantai 25.3.2017 klo 12:00 - Harri Lindell


Suomessa puhaltavat rajut muutoksen tuulet, joiden kourissa olemme kuin lastu myrskyävällä merellä. Maailman rahamarkkinoilla puhaltaa nyt eriskummallinen darwinistinen euromyrsky, jossa vain vahvat pärjäävät. Eriskummalliseksi tämän myrskyn tekee ilmiö, jossa ”köyhät ja syyttömät” maksavat tuhojen laskun tukien muodossa. Darwinismi tarkoittaa luonnossa historian saatossa tapahtuvaa evoluutiota, jossa vahvat pärjäävät ja heikot kuolevat pois.

Mielestäni sosiaalidarwinismi on oikeudenmukaisen yhteiskuntapolitiikan vastakohta. Yhteiskunnassa pitäisi kantaa huolta myös jokaisen euromaan heikompiosaisista kansalaisista. Valitettavasti eurooppalaisen politiikan pyrkimys on vahvojen maiden sääntöjen (direktiivien) sanelua köyhille jäsenmaille. Vahvat pärjäävät Euroopan unionissa ja heikot kuolevat pois. Kreikka ja kreikkalaiset ovat joutuneet tähän köyhyyden ja kurjistamisen turbulenssiin. Tästä ei ole muuta ulospääsyä kuin ero EU:sta.

Suomen velanotto on kestämättömällä pohjalla, jossa odotamme sydän kylmänä, koska EU:n troikkamiehet ottavat päätöksenteon Suomessa haltuunsa. Olemme menettäneet jo kolmen AAA:n luokituksen. Maamme velkamäärä ylittää bruttokansantuotteen rajan, mikä on merkki siitä, että hallituspuolueet eivät osaa tai halua vaalien alla tehdä kipeitä, mutta tarpeellisia leikkauksia. Aina on vaalit edessä, mikä lamaannuttaa poliittisen päätöksenteon alkumetreille. Suomi jatkaa ajelehtimistaan kuin lastu myrskyävällä merellä.

Harri Lindell

Kaupunginvaltuutettu HKI

Pormestariehdokas/ kunnallisvaaliehdokas

Avainsanat: evoluutio, darwinismi, yhteiskuntapolitiikka, Euroopan Unioni, AAA-luokitus, Harri Lindell, pormestariehdokas, Terve Helsinki, kunnallisvaaliehdokas


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini