Kovat säästötalkoot odottavat

Tiistai 5.5.2015 klo 21:04 - Harri Lindell

Seuraavaksi muodostettava hallitus joutuu tekemään kovia säästöpäätöksiä, jotka eivät ole ay-väen mieleen. Nämä säästöt koskevat koko suomen kansaa, erityisesti sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluja. Suomi velkaantuu päivä päivältä enemmän, ja hallituksella ei ole muita vaihtoehtoja kuin alkaa purkamaan palveluita, mikäli emme halua EU:n puuttuvan maamme asioihin. Subjektiivisiin etuuksiin on pakko puuttua. Valoa tunnelin päässä ei ole näkyvissä. Unionin taholta on mahdollista laittaa virkamiehet tekemään ne kipeät poliittiset ratkaisut, joita maamme poliitikot eivät halua tai uskalla tehdä. Maattomat teknokraatit joilla on pysyvä virka, ovat käytännössä erottamattomia, eivät ymmärrä suomalaisia ja heidän tarpeitaan.  Olemmehan jo pudonneet luottoluokituksessa AAA:sta luokkaan AA+ ja luokituksemme tulee putoamaan entisestään. On vain ajan kysymys tapahtuuko se tänä vai ensi vuonna. Tärkeää näiden supistustenkin keskellä on turvata vähävaraisten mahdollisuus elää nykyisellä tulotasolla tai paremminkin nostettava heidän ansioitaan. Heidän ansioidensa korotukset menevät varmasti suoraan kulutukseen eivätkä karkaa maastamme veroparatiisimaihin.

 

Harri Lindell

Perussuomalaisten Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hallitus, ammattiyhdistys, säästötalkoot, Suomi, luottoluokitus

Hallituksessa on oltava SDP

Perjantai 24.4.2015 klo 19:05 - Harri Lindell

Hallitusta muodostettaessa on SDP:n oltava mukana, koska he edustavat samalla ammattiyhdistystahoa. Ilman tämän puolueen mukana oloa kipeät säästöt eivät ole mahdollisia. Maamme ajautuu laittomien ja laillisten lakkojen suohon, emmekä ole kaukana yleislakosta, joka lamauttaisi jo ennestään huonossa kunnossa olevan elinkeinotoiminnan. Myös RKP:n on oltava mukana tulevassa hallituksessa, koska he taas edustavat rahavaltaa tässä maassa. Tulevaan hallitukseen tarvitaan kolme isoa: Keskusta, Perussuomalaiset ja SDP. Tämä täydennettynä RKP:llä, muita puolueita tähän ei ole mielestäni syytä ottaa. Näiden kolmen ison ja yhden pienen kannatus tulee putoamaan säästöpäätösten johdosta, mutta isänmaamme etu vaatii nyt kovia päätöksiä, tulee tuuliset ajat ja ministereiden on seliteltävä hallituksen päätöksiä parhaan kykynsä mukaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perussuomalaiset, SDP, Keskusta, RKP, hallitus

Brysselin aromi

Perjantai 9.8.2013 klo 12:19 - Harri Lindell

Talouden sopeuttamistoimet ovat Espanjassa alkaneet tahmeasti. Virkamiesten palkkoja on kuitenkin jo leikattu, mikä olisi Suomessakin ryhdikäs teko. Eläkeikää on Espanjassa yritetty nostaa 67 vuoteen. Todellisuudessa se on kuitenkin 63,5 vuotta. Hallituksen kunnianhimoinen tavoite on saavuttaa edes 65 vuoden eläkeikä. Eläkeuudistus on uhraus EU:n alttarille, jonka nimi on Brysselin aromi, Angele Merkkel. Tämä saksalainen liittokansleri on erityisessä suosiossa EU:ssa espanjalaisten silmin. Kriittisyys nousee EU:ta kohtaan, jonka sanelupolitiikasta Espanjaa kohtaan ihmiset maassa eivät pidä, kuten ei täällä Suomessakaan. Itse EU:ta lähes kaikki espanjalaiset kuitenkin kannattavat toisin kuin Suomessa, jossa EU-kriittisyys nousee päivä päivältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Espanja, talous, virkamiehet, Suomi, eläkeikä, hallitus, Angele Merkkel, liittokansleri, saksalainen, EU, perussuomalaiset, Harri Lindell

Diktatuuri nostaa päätään

Torstai 25.7.2013 klo 11:59 - Harri Lindell

Puoluepolitiikassa on Espanjassa samanlainen ilmiö kuin Unkarissa, jossa yhdelle puolueelle on annettu kansanäänestyksessä diktaattorin valta valtaisalla äänivoitolla. Espanjan hallitus voi kahden päivän sisällä halutessaan saada jonkun lain voimaan ilman parlamentin suostumusta. Missä valta, siellä vallitsee yhden valtapuolueen enemmistödiktatuuri. PP-puolue on lähempänä oikeistolaisuutta kuin vasenta laitaa, konservatiivisuus on leimaava tekijä.  

Tyytymättömyys puolueita, instituutioita, pankkeja ja hallitusta kohtaan kasvaa myös kiihtyvällä vauhdilla. Korruptio ja väärinkäytöstapaukset Espanjan medioissa kohahduttavat kansaa. Luottamus on mennyttä, mutta minkäs teet, kun muita vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Ollaan käännöskohdassa, mihin suuntaan maa alkaa mennä. Pessimismi velloo kansan joukossa, joka odottaa uutta parempaa aikaa. Valitettavasti Espanjassa ei ole vahvaa oppositiota, johon nuo kaikki patoutumat voisivat purkautua.  

Onneksi Suomessa ei ole diktatuuria, vain henkilöitä jotka luulevat olevansa diktaattoreja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: diktatuuri, Espanja, puoluepolitiikka, kansanäänestys, demokratia, hallitus, laki, parlamentti, oikeisto, korruptio, Suomi, oppositio, perussuomalainen, perussuomalaiset, Harri Lindell

Kantani Helsingin kaupungin keskushallinnon muuttamisesta kaupunginkansliaksi

Tiistai 9.4.2013 klo 11:28 - Harri Lindell

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan kanta Helsingin kaupungin keskushallinnon kokoamisesta yhdeksi kaupunginkansliaksi

Kova meno jatkuu kaupungissa, kun kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on esittämässä kaupunginhallitukselle, että hallintokeskus, henkilöstökeskus sekä talous- ja suunnittelukeskus yhdistetään uudeksi kaupunginkansliaksi.  Muutos on iso, se koskee peräti 560 työntekijää. Mielestäni uudistukset ovat tervetulleita hallintoon, kunhan se vähentää byrokratiaa ja luo pohjan tehokkaammalle toiminnalle. Suhtaudun odottavan myötämielisesti jättihankkeeseen.  Himmeleiden rakentamista entistä suuremmaksi en kannata. Ymmärtääkseni tämä ei kuitenkaan ole sitä.                                                                                                   

Uudet jättiviraston virat kaikkien haettavaksi

Hallinnon uudistuksen myötä johtajien palkat nousevat liian usein vain virkanimikettä muuttamalla ja työntekijöiden palkat taas ei. Toteutuessaan tämä kehitys antaa väärän signaalin ulospäin aikana jolloin säästöjä haetaan ja henkilöstönmäärää ei lisätä, vaikka työmäärä lisääntyy. Valtuustoryhmämme on käsittääkseni  kanssani samaa mieltä, kun käsittelimme asiaa. Odotan tarkempia tietoja kaupungin ylimmältä hallinnolta varsinkin johtajien palkkausten suhteen. Uusien johtajien virkojen perustaminen täytyy olla läpinäkyvää. Kun virkanimike luodaan uuteen virastoon, se on julistettava avoimesti haettavaksi ja hakijoiden joukosta on valittava sopivin henkilö hoitamaan virkaa. Ei ole suotavaa, että vakansseja täytetään sisäisin siirroin. Hakuprosessin voi hyvin toteuttaa, koska asialla ei ole kiire. Uuden viraston on määrä aloittaa toimintansa vasta 1.1.2014.

Harri Lindell


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, helsinki, kaupunginhallitus, kaupunginjohtaja, pajunen, jättivirasto Harri Lindell

Raha ei tipu taivaasta

Sunnuntai 14.10.2012 klo 18:00 - Harri Lindell

Muutos nykypolitiikkaan on mahdollinen ja äänestäjät uskovat siihen. Se ilmenee Perussuomalaisten gallup-suosion suurena nousuna niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa. Vain äänestämällä Perussuomalaiset (Persut) voittoon voit varmistaa hyvinvointivaltioon perustuvat oikeudenmukaiset veronmaksajia tyydyttävät päätökset, joissa työttömät otetaan huomioon, työttömyysaste pienenee ja kunnat säilyttävät oman itsenäisyytensä.

Nyt hallitus pakottaa kuntia liittymään yhteen, halusivatpa ne sitä tai eivät. Kuntien yhdistyessä ne ennen liittymistään syövät omat eväänsä kamreerien rahakirstuista investoimalla oman kuntansa alueelle velkarahalla. Kunnanisät varmistavat näin oman kuntansa investointitarpeen täyttymisen. 

Taustalla on myös pientä kateutta, ettei vain toinen tai toiset kunnat hyödy taloudellisesti ainakaan meidän kunnasta. Yhdistyminenhän tuo taivaasta tippuvaa rahaa, ajatellaan. Näin ei kuitenkaan ole. Yhdessäkään tutkimuksessa ei ole pystytty osoittamaan säästöjä syntyvän kuntaliitoksia tekemällä. Kuntataloudesta päätetään kaupunginvaltuustoissa ja kunnanhallituksissa, jotka määrittelevät kunnallisveroprosentit ja kantavat yhteisvastuun talouspolitiikasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: politiikka, äänestäjät, Perussuomalaisten, gallup, Persut, työttömyysaste, hallitus, investointitarpeen, yhteisvastuun, perussuomalainen, kunnallisvaalit

Ajat ovat muuttuneet

Sunnuntai 14.10.2012 klo 6:00 - Harri Lindell

70-luvulla Suomessa yhdistyi noin 60 kuntaa vapaaehtoisesti. Silloin ei ollut vaalikoneita, korkeintaan varjovaalit kiinnostivat ihmisiä. Valtuustoihin ja kaupunginhallituspaikoille valittiin yleensä vastuuntuntoinen kristilliset arvot omaava henkilö. Ajat ovat muuttuneet. Maailma on täynnä vaalikoneita, varjovaaleja ja puheita turvaverkoista, ihmisoikeuksista, kirkollisveron välttämättömyydestä, koulujen sulkemisesta, perusturvan säilyttämisestä, vanhuspalvelulaista, opetustoimen tärkeydestä ja kerjäläisistä.

Kaikki kantavat yhteiskuntavastuuta, niin kaupunginvaltuutetut kuin varavaltuutetutkin. Kunnallisveroprosentti on pyhä asia, mutta kaikki murenee ehdokkaiden jalkojen alla kun koittaa vaalipäivä 28.10.2012 ja kaikki ennakkoäänet on laskettu. Sen jälkeen kun äänestäjät ovat vaalipäivänä piirtäneet ehdokkaan vaalinumeron äänestyslippuun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, vaalikone, varjovaalit, valtuustot, kaupunginhallitus, kristilliset, turvaverkko, ihmisoikeus, yhteisvastuu, perussuomalainen, kunnallisvaalit