Ajat ovat muuttuneet

Sunnuntai 14.10.2012 klo 6:00 - Harri Lindell

70-luvulla Suomessa yhdistyi noin 60 kuntaa vapaaehtoisesti. Silloin ei ollut vaalikoneita, korkeintaan varjovaalit kiinnostivat ihmisiä. Valtuustoihin ja kaupunginhallituspaikoille valittiin yleensä vastuuntuntoinen kristilliset arvot omaava henkilö. Ajat ovat muuttuneet. Maailma on täynnä vaalikoneita, varjovaaleja ja puheita turvaverkoista, ihmisoikeuksista, kirkollisveron välttämättömyydestä, koulujen sulkemisesta, perusturvan säilyttämisestä, vanhuspalvelulaista, opetustoimen tärkeydestä ja kerjäläisistä.

Kaikki kantavat yhteiskuntavastuuta, niin kaupunginvaltuutetut kuin varavaltuutetutkin. Kunnallisveroprosentti on pyhä asia, mutta kaikki murenee ehdokkaiden jalkojen alla kun koittaa vaalipäivä 28.10.2012 ja kaikki ennakkoäänet on laskettu. Sen jälkeen kun äänestäjät ovat vaalipäivänä piirtäneet ehdokkaan vaalinumeron äänestyslippuun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, vaalikone, varjovaalit, valtuustot, kaupunginhallitus, kristilliset, turvaverkko, ihmisoikeus, yhteisvastuu, perussuomalainen, kunnallisvaalit

Venäjän ongelmallinen ihmisoikeustilanne

Tiistai 2.10.2012 klo 6:00 - Harri Lindell

Naapurimaamme Venäjän ihmisoikeus- ja demokratiapyrkimykset ovat tarkastelun kohteena EU:ssa tiistaina 2.10. Venäjä on saanut toistuvasti langettavia päätöksiä ihmisoikeustuomioistuimelta. Venäläinen tapa on maksaa kiltisti pois langetetut sakot, mutta käytäntö ei silti välttämättä muutu miksikään. Lähteekö ajattelu siitä, että kun sakot on maksettu, niin asia on kunnossa?

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ihmisoikeus, Venäjä, demokratia, EU, suurvalta