Kaikkia avuntarvitsijoita pitää auttaa

Sunnuntai 26.3.2017 klo 18:00 - Harri Lindell

Kaikkia avuntarvitsijoita pitää auttaa

Maahanmuuttajat ovat tervetulleita mukaan rakentamaan ja ylläpitämään suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaamme. Ihmisiä pitää auttaa, kun he ovat hädässä, se kuuluu myös suomalaiseen kulttuuriin ja kristillisyyteen, olivatpa avun tarvitsijat mistä päin maailmaa tahansa. Kotimaan avuntarvitsijoita ei pidä tietenkään unohtaa.

Kristilliset  järjestöt vievät usein maailman ääriin evankeliumia. Nyt ovat kohdemaiden ihmiset, pakolaiset matkustaneet tänne Suomeen ja ovat helpommin tavoitettavissa. Tämä on asia, joka kannattaa hyödyntää, mutta kaikki pitää tapahtua kuitenkin vapaaehtoisuuteen ja maltillisuuteen perustuen. Kaikkien ihmisten, niiden muualta tulleidenkin vakaumusta ja lähtökohtaa kunnioittaen.

Uusien asioiden yhteensovittamisessa vaaditaan paljon yhteisymmärrystä ja viisautta puolin ja toisin. Itse olin hyvin maahanmuuttovastainen, kun olin Perussuomalaisten joukossa, sen sai aikaan yhteisön luoma paine. Pyysin tätä asiaa julkisesti anteeksi valtuuston istunnossa, enkä ole katunut tätä suunnanmuutostani.

Elämässä ja varsinkin politiikassa pitää uskaltaa sanoa olleensa väärässä. Silloin on sinut itsensä ja omatuntonsa kanssa.

Toisaalta maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista on voitava keskustella. Muutoin asenteet patoutuvat ja saattavat purkautua vahingollisella tavalla.

Entisen ”rasistin” kommentti pakolaisille

Maahanmuuttokeskustelua ja vastaanottokeskusten asioita seuranneena on kuitenkin sanottava, että yleensä talo tarjoaa mitä haluaa ja voi tarjota, ja vieraat ottavat sen kiitollisuudella vastaan. Ilmaisista aterioista ja majoituksista pitää olla kiitollinen, vaikka kaikki ei jostakin syystä täyttäisi suurimpia odotuksia. Ilmaisesta avusta ei pitäisi purnata, niin ei tehdä kyläillessä talon isännälle ja emännällekään. Se ei ole kohteliasta eikä korrektia käytöstä.

Jos tarjottu ruoka on syömäkelpoista arkiruokaa, sen olisi kelvattava. Tietenkään ei suomalaisten ”isäntien ja emäntien” pidä tarjota sianlihaa islamin uskoa tunnustaville. Talon väen pitää ymmärtää ja kunnioittaa ”vieraidensa” hengellistä vakaumusta.

Vieraat tulevat ajallaan, mutta talo elää tavallaan, eli maassa maan tavalla. Vanhat suomalaiset sananparret, joissa piilee viisaus ja hyvät käytöstavat.

Me suomalaiset olemme juroa kansaa, emme paljoa puhu emmekä hymyile, emme aina oman maan kansalaisillekaan, saatikka vierailta mailta tulijoille. Suomalaisten enemmistö suhtautuu maahanmuuttajiin varautuneesti. Siihen tulee muutos, mutta se vie aikaa. Meillä on jo paljon maahanmuuttajia, jotka ovat löytäneet työpaikan ja paikkansa yhteiskunnassa. He ovat niitä, jotka muokkaavat asenteita myönteisemmiksi ja tämä on hyvä asia.

 

Harri Lindell

Kaupunginvaltuutettu Helsinki

”Terve Helsinki” –listan

Pormestari/kunnallisvaaliehdokas

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasismi, vieraanvaraisuus, suomalaiset, kulttuuri, kristilliset, pakolaiset, maahanmuutto, vastaanottokeskus, Terve Helsinki, Harri Lindell, kunnallisvaaliehdokas,

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano haastattelussa

Perjantai 29.5.2015 - Harri Lindell

Oopperalaulaja, sopraano Johanna Rusanen-Kartano haastateltavanani Helsingin Oopperatalolla. 

Keskustelua mm. kulttuurimäärärahoista ja oopperalaulajan ammatista.

Ohjelma on esitetty AlfaTV:n kanavalla, ja se löytyy arkistosta osoitteessa alfatv.fi. Kyseisen ohjelman voit katsoa myös klikkaamalla alla olevaa kuvaa ja vielä kerran uudessa selainikkunassa aukevaa kuvaa.

johannarusanen.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sopraano, ooppera, kulttuuri, Rusanen, oopperatalo

Kerjäläis-mantra

Torstai 19.9.2013 klo 16:59 - Harri Lindell

Monikulttuurisuus on "mantra", jota hoetaan mm. kerjäläiskeskustelun yhteydessä. Monikulttuurisuus on pyhä asia, johon ei saa koskea. Nykyistä kerjäläispolitiikkaa arvostelevat puheet tulkitaan helposti vihapuheeksi, vaikka ne on usein tarkoitettu vain asiallisen keskustelun pohjaksi. Kerjäläisasiastakin on aika keskustella kiihkottomasti ja asiallisesti.  

Kritiikkiä kansan syvistä riveistä ja se on ymmärrettävää. Pakolaiset ja kerjäläiset ohittavat kantaväestöön kuuluvan ihmisen sosiaalitoimistossa, avustus- ja asuntojonoissa. Yhteiskuntamme tarjoaa mm. ruokaa, asunnon, kotouttamisohjelman ja ammatillista koulutusta ja joskus edestakaisen lipun kotimaahankin, vaikkakin vain turistiluokassa. Oman maamme yhä kasvavassa työttömien ja kodittomien joukossa herää kysymyksiä, miksi näin? 

Kritiikki ei ole läheskään turhaa, eikä ainakaan usein vihapuhetta tai rasismia, vaikka niin väitetäänkin. Monikulttuurisuutta ei myöskään pitäisi sekoittaa näihin pakolais- ja kerjäläisasioihin. 

Harri Lindell

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mantra, kerjäläiset, monikulttuurisuus, vihapuhe, rasismi, pakolaiset, Harri Lindell