Yksi prosentti koroissa on miljardi euroa

Keskiviikko 29.5.2013 klo 20:29 - Harri Lindell

Espanjassa elettiin yli varojen ja nyt on kansantaloudessa kivulias supistusten aika. Hyvänä aikana asuntolainojen korot olivat alhaalla ja asuntolainojen ottaneille annettiin suuria verohelpotuksia. Tämä on nyt kostautunut karvaasti korkean koron ja työttömyyden aikana. Nyt maan ottama lainojen korko on kivunnut huippulukemiin. Espanja joutuu maksamaan nykyisin korkoa 4,5 % verran entisen 0,5 %:n sijasta. Ottamastaan velasta 45 %:lla se ostaa omia valtion velkakirjoja, joilla se pyrkii rahoittamaan ja elvyttämään kituvaa talouttaan.  Maan onneksi 45 % velasta on kotimaista velkaa.  Yhden prosentin koron nousu merkitsee miljardin lisäkustannusta.

Espanjassa 800 000 asuntoa odottaa asukkaita

Espanjan asuntojen hinnan odotetaan putoavan vielä 20 prosenttia. Maassa on noin 800 000 tyhjää asuntoa, jotka odottavat uutta omistajaa. Ihmiset ovat joutuneet luopumaan asunnoistaan maksuvaikeuksien takia, työttömyyden seurauksena kohtalona on joutua kadulle omasta asunnosta, jonka korkoja ja lyhennyksiä ei enää pystytä hoitamaan. Ne ovat nyt roskapankkien omistuksessa, joiden eliniäksi on määritelty 15 vuotta. Kiinteistöjen hinnat ovat laskeneet noin 30 %, joka ei ole vielä tarpeeksi asuntomarkkinoiden elpymiseksi. Laskua kiinteistöjen myynti hintoihin pitäisi tulla arviolta lisää 20 %, jolloin velkavankeuteen joutuneiden ihmisten asunnot alkavat saada kiinteistövälittäjien kautta roskapankeista uusia varakkaita omistajia. Sijoittajiksi nousevat ulkomaalaiset, jotka uskovat markkinoiden elpymiseen ja Espanjan selviävän omasta talouskriisistään. Luottamuksesta maan talouden hoitoon on kysymys maailman markkinoilla. Espanjan taloudellinen ja poliittinen tilanne on sekava. Luottamuksen palautuessa varakkaat ulkomaalaiset ja sijoitusyhtiöt sijoittavat maahan. Pankit sekä varsinkin eläkeläiset sijoittavat asuntoihin. Asuntojen hintojen vielä laskettua alkaa paikallisten kiinteistövälittäjien kulta-aika, ottavathan he noin 10 % kauppasummasta välityspalkkiota ja suuren osan tietysti maan tavan mukaan pimeästi. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Espanja, korot, miljardi, perussuomalaiset, Harri Lindell