Omaishoitaja on arvokas voimavara

Tiistai 26.2.2013 klo 17:05 - Harri Lindell

Näinä aikoina käy kaupunkien päätöksenteossa kova kuhina, kun kulisseissa päätetään tulevasta budjetista. Säästökohteita haetaan kuumeisesti ja mietittävänä on, mitä toimintoja voidaan supistaa tai kokonaan lopettaa.

Rahaa pitäisi säästöistä huolimatta sijoittaa kaupunkien budjeteissa enemmän juuri omaishoitoon. Toimenpide säästää kaupungin kirstusta rahaa, onhan omaishoito huomattavasti edullisempaa kuin kallis laitoshoito. Se on inhimillinen tapa hoitaa ihmistä kotona turvallisessa ja tutussa ympäristössä. Hoitaja saa arvokkaasta työstään palkkaa ja kaupunki säästää.                                       

Työntekijä on palkkansa ansainnut

Omaishoitajan työ on arvokasta. Kaupunkien on budjetoitava lisää rahaa paitsi omaishoitajien myös heidän lomittajiensa palkkaukseen. Hoitajaksi ryhtyvän kannalta yksi omaishoidon suurista riskeistä on se, että hoitaja ei pysty irtautumaan työstään lainkaan. Työtä on 24/7 ja hoidettava menee aina vain huonompaan suuntaan.  Työ on raskasta ja sitä onkin arvostettava myös kaupungin taholta riittävällä taloudellisella panoksella ja sijoittamalla sijaisjärjestelyihin, jotka mahdollistavat omaishoitajan vapaapäivät.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: omaishoito, omaishoitaja, lomittaja, vapaapäivä

Vammaiset lapset ovat unohdettu kansanryhmä

Keskiviikko 24.10.2012 klo 11:58 - Harri Lindell

Helposti vaalikeskusteluissa unohtuu syntymästä saakka vammautuneen lapsen vanhemman osuus omaishoidossa. Omaishoidosta puhuminen ja omaishoitajien aseman parantaminen on niin hoidettavan kuin hoitajienkin kannalta tärkeä asia, johon pitää tietenkin saada lisää resursseja.  Mutta vammaisen lapsen hoito on kuitenkin ihan eri juttu kuin dementoituneen vanhemman tai vammautuneen aikuisen hoitaminen.

Vammaisen lapsen hoito vaatii sitoutumista 24 tuntia vuorokaudessa. Tällöin sinä toimit tulkkina lapselle, jolla on kommunikaatio-ongelmia. Sinä toimit lapsen jalkoina, jos liikuntarajoite estää tämän oman liikkumisen. Sinä toimit lapsen silminä, jos hän on näkövammainen. Sinä toimit lapsen käsinä, jos hänellä on hienomotoriikkaongelmia. Sinä toimit lapsen koulutyöavustajana kun koulu alkaa. Sinä rohkaiset lasta kaikissa elämäntilanteissa, kun muilta ei tukea saa. Sinä luot uskoa tulevaisuuteen, kun lapsi aikuistuu eikä kuulu normikansalaisiin.

Reilusti alle minimipalkan

Entä sitten yhteiskunnan omaishoitajille myöntämä taloudellinen tuki? Lasketaan vaikka kuntien omaishoidon tuen tuntipalkka, niin ei päästä lähellekään kansalaisten minimipalkkaa. Koululaisen kesätyökin on paremmin palkattu. Entä miten omaishoitaja pitää samaan aikaan yllä omaa ammattipätevyyttään, jos omaishoito on ainoa työ ja tulonlähde? Omaishoidon tuki ei todellakaan riitä maksamaan koulutusta, jos itse haluat pysyä ajan hermolla.

Mielestäni kannattaa miettiä myös vammaisen lapsen asioita kaupungin sosiaalisista ja taloudellisista asioista päätettäessä. Kaupunginvaltuutetut ovat vastuussa siitä, miten kunnat panostavat omaishoidontukeen ja varsinkin vammaisten lasten omaishoitajiin.

 

Harri Lindell

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vammainen, omaishoitaja, lapsi, dementia, kaupunginvaltuutetut, politiikka, perussuomalainen, perussuomalaiset, kunnallisvaalit

Vanhuksen pitää osata kysyä

Tiistai 16.10.2012 klo 16:00 - Harri Lindell

Osaavatko ikäihmiset hakea heille kuuluvia kunnallisia palveluita? Sitä sopii epäillä, onhan järjestelmä hyvin sekava ja monimutkainen. 

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalainen, perussuomalaiset, kunnallisvaalit, vanhukset, kotihoito, omaishoitaja, kotitalousvähennys, ikäihminen, eläkkeensaaja, Kela,