Luukulta luukulle juoksuttaminen on loputtava

Lauantai 8.4.2017 klo 6:00 - Harri Lindell

Suomalainen terveydenhuolto on kovien aikojen edessä. Vuonna 2020 arvioidaan ikäihmisiä Suomessa olevan jo noin 60 % väestöstä, ja työssäkäyvien osuus väestöstä tulee olemaan vain vajaa kolmannes. Tämän vajaan kolmanneksen on työllään pystyttävä pitämään yhteiskunnan palvelut toiminnassa.

Kansansairautemme diabetes, syöpä ja reuma yleistyvät kovaa vauhtia. Ihmiset ovat sairaampia kuin kymmenen vuotta sitten. Terveydenhoito- ja sosiaalijärjestelmiä olisi tehostettava, samalla kokonaiskustannustehokkuus nousisi uudistuksen myötä. Vanhakantaisiin palvelurakenteisiin on tehtävä muutoksia, varsinkin hallinnon päällekkäisyyksiä ja turhaa byrokratiaa on purettava.

Potilaiden luukulta luukulle juoksuttamisen on loputtava. Suomalainen järjestelmä lähtee siitä ajatuksesta, että potilaan on itse osattava hakea omat etuutensa oikeilta luukuilta. Viranomaisten pitäisi neuvoa asiakasta, jotta hän saisi itselleen kuuluvat yhteiskunnalliset tuet. Mielestäni viranomaiset pikemminkin yrittävät peitellä eri tukimahdollisuuksia kuin opastaa ja neuvoa, kuten esimerkiksi Ruotsissa jo toimitaan.

Harri Lindell

Kaupunginvaltuutettu Helsinki

”Terve Helsinki” –listan

Pormestari/kunnallisvaaliehdokas

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terveydenhuolto, diabetes, syöpä, kansansairaus, reuma, byrokratia, yhteiskunnan tuet

Rintasyöpä ja siitä selviäminen

Perjantai 8.7.2016 - Harri Lindell

Aiheena rintasyöpä ja siitä selviytyminen.

Vieraana ohjelmassa sairaanhoitaja Jaana Viljanen.

rintasyopa.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rintasyöpä, sairaus, Harri Lindell

Diabetes horjuttaa Helsinkiä

Perjantai 12.10.2012 klo 6:00 - Harri Lindell

Aikuisiän diabetes on lisääntynyt Helsingissä räjähdysmäisesti ja saanut jo kuntataloutta horjuttavat mittasuhteet. Pelkästään 2-tyypin diabetesta sairastaa maassamme yli 250 000 ihmistä. Tietämättään sairastavien määrän arvioidaan olevan jopa 200 000 luokkaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: diabetes, kansansairaus,

Kansansairautemme diabetes

Tiistai 18.9.2012 - Harri Lindell

Aikuisiän diabetes on maassamme lisääntynyt  räjähdysmäisesti ja saanut kansantalouttakin horjuttavat mittasuhteet. Pelkästään 2-tyypin diabetesta sairastaa yli 250 000 ihmistä. Tietämättään sairastavien määrän arvioidaan olevan jopa 200 000 luokkaa.  Olemme hyvinvointivaltiomme vangiksi jäänyt kansakunta, joka tuskailee elintasosairauksien ja niiden aiheuttamien kustannusten kourissa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: diabetes, kansansairaus, hyvinvointi, elintasosairaus, sydän- ja verisuonitaudit, sairaanhoito, laihduttaminen