Rikollista toimintaa tehtaillaan ammattimaisesti Suomessakin

Share |
06.04.2017 12:00

Suomessa piipahtaa noin 20 lauttaa päivässä periaatteella aamulla Suomeen ja illaksi kotiin. Poliisin on vaikea valvoa ja tavoittaa ketään kuulusteluihin. Ruotsissa katoaa kaksi rekkaa päivässä. Tähänkö suuntaan haluamme Suomessakin mentävän?

Toinen rikollisuuden laji Suomessa on asuntotukien, toimeentulotukien ja investointitukien huijaukset yhteiskunnalta. Olemme sinisilmäisiä emmekä näe tai halua puuttua, vaikka kärsimme valtavan määrän taloudellisia menetyksiä, joita olisi voitu kohdentaa kotimaan tarvitseville tahoille rikollisten kukkaroiden sijasta.

Poliisilla pitäisi olla lain antama mahdollisuus ilmoittaa huijariporukoista tarjouspyyntöjä tekeville tahoille. Rikolliset eivät saisi tehdä virallisia tarjouksia esimerkiksi rakennus- tai työtehtävistä. Talousrikollisuudessa on paljon tämänkaltaista toimintaa, josta ei puhuta ja johon ei puututa.

Lumitöissä tänään, rahat taskussa huomenna kotiin. Vain kalliit reikäiset katot, jotka keväällä huomataan, kertovat tekijöistä, joita ei enää koskaan tavoiteta korjaamaan tekemiään vahinkoja. Vastaavia esimerkkejä rikollisesta toiminnasta löytyy paljon.

Harri Lindell

Kaupunginvaltuutettu Helsinki

Terve Helsinki -listan

Pormestari/kunnallisvaaliehdokas

09.04.2017 6:00Takit kääntyilevät ja napit lentelee
08.04.2017 12:00Huumekuolema odottaa liian monia
08.04.2017 7:00Opettajia syyllistetään turhaan
08.04.2017 6:00Luukulta luukulle juoksuttaminen on loputtava
07.04.2017 12:00Kouluissa kylmää menoa
07.04.2017 6:00Biologisiin lääkkeisiin myös panostettava
06.04.2017 20:48Terve Helsinki ja KD pääsivät sopuun
06.04.2017 12:00Rikollista toimintaa tehtaillaan ammattimaisesti Suomessakin
06.04.2017 6:00Euroopan väkiluku voi yhdeksänkertaistua
05.04.2017 22:00Reuma ja syöpä lisääntyvät maassamme

Siirry arkistoon »